Maailma on kuollut. Te ette vain voi sitä vielä nähdä. Koska harhojen verho pysyy silmienne suojana, illuusioiden kaunis kudelma, jonka tarkoitus on näyttää teille maailma elävänä ja hyvin voivana. Mutta minun verhoni on revennyt. Ja näen ympärilläni vain raunioita, mustuneita taloja, tuhottuja kaupunkeja, ja autiomaan jonka paikalla kasvoi ennen metsää. Eilen löysin neulaa ja lankaa ja ompelin harhojen verhojen eheäksi. Mutta en silti voi unohtaa näkemääni. Onko tämä myös minun syytäni että maailmasta on tullut tällainen? Sen tiedän että te todellakin olette syyllisiä, te kaikki! Te olette tämän maailman luoneet, te olette sen tuhonneet! Siitä ei ole epäilystäkään. Vaikka tahdottekin kaiken yhtenä kuorona kieltää, ja sanoa minulle että vain hourailen. Tahtoisitte vaientaa minut ja sulkea suuni ikuisiksi ajoiksi, tahtoisitte minun eksyvän, katoavan ja kuolevan. Jotta en häiritsisi teidän untanne, saastuttamalla sitä painajaisilla, painajaisilla jotka ovat teidän itsenne luomia. Minä en ole teidän kasvojanne turmellut, kohotan vain peilin eteenne.